Tilaa uutiskirjeemme

Sähköautojen yhteiskäyttöpalvelu

Ajankohtaista:

YLE: Yhteiskäyttöautojen uudet valtit: pienet päästöt ja lähtö kotiovelta

Ja EkoRentiltähän saa päästöttömiä autoja kotiovelta


EkoRent laski, että sähköauto on kimppakäyttäjille edullisin, VVO taas järjesti yhteiskäyttöauton vuokratalon parkkipaikalle. Yhteiskäyttöautojen toivotaan ottavan uusien konstien avulla nykyistä paremmin tuulta purjeisiinsa.

Sähköauton vuokraamiseen tarvitaan pistokkeen irroitus, kaksi kännykän painallusta ja parikymmentä sekuntia, näyttää EkoRentin toimitusjohtaja Juha Suojanen. Kuva: Nina Svahn / Yle

Yrittäjä: Sähköauto on yhteiskäyttöautoksi edullisin


Tapiolassa Kauppakeskus Ainoan parkkihallissa on kaksi autoa latauksessa. EkoRentin toimitusjohtaja Juha Suojanen asettaa kännykkänsä auton ikkunaan kiinnitetyn tarran päälle ja hetkessä näyttö kertoo, kuinka monta kilometriä autoon ladatulla sähköllä voi ajaa. Pistokkeen irrotuksen ja kahden napinpainalluksen jälkeen Suojanen on autossa ja valmiina lähtöön.

Sähköauton vähäiset päästöt houkuttelevat todennäköisesti ainakin niitä ihmisiä, jotka harkitsevat omasta autosta luopumista ympäristösyistä. Kun matkat ovat lyhyitä ja päättyvät toisen latauspisteen luokse, ei haittaa, vaikka kertalatauksella pääsee vain vajaat 200 kilometriä.

Lisäksi Suojanen on laskenut, että sähköauto on yhteiskäyttöautoksi edullisin vaihtoehto kalliista hinnastaan huolimatta.

– Omaa sähköautoa ei kannata ostaa, jos se seisoo 95 prosenttia vuorokaudesta. Mutta meidän toimintamalliin se sopi oikein hyvin, koska käyttökustannukset ovat alhaiset. Uskon että tämä on ainoa kannattava malli, jota yhteiskäyttöautoilussa kannattaa kokeilla.

Mutta näidenkin autojen käyttöastetta pitäisi saada korkeammaksi.

– Ei se vielä ole paljon. Olemme toimineet vasta niin vähän aikaa, että se on siellä jossain 15-20 prosentin hujakoilla. Mutta tärkeintä on se, että se kasvaa.

Kuinka paljon sen pitäisi kasvaa, että toiminta kannattaa?

– Vielä pitää päästä eteenpäin. En lähtisi avaamaan sitä tarkemmin, koska se on suoraan tietoa kilpailijoille. Mutta kaksi - kolme kertaa lisää pitää saada ainakin vielä.


Lue koko artikkeli Ylen sivuilta: 

http://yle.fi/uutiset/yhteiskayttoautojen_uudet_valtit_pienet_paastot_ja_lahto_kotiovelta/8042040