Nuoret muuttuvan kaupunkikuvan taustalla

Auton omistaminen ei ole enää itseisarvo

HSL:n vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan auton omistaminen saattaa olla kääntymässä Helsingin seudulla laskuun. ’’Arvojen ja elämäntapojen
muutoksen ohella auton omistukseen vaikuttaa se, että digitalisaatio synnyttää
kokonaan uudenlaisia palveluita, joiden ansiosta matkat on entistä helpompi
ketjuttaa niin, että matkustamiseen menee mahdollisimman vähän aikaa. Digitaalisten
alustojen ansiosta lisääntynee myös yhteiskäyttöautojen suosio’’.Etenkin kasvukeskuksissa ja suurimmissa kaupungeissa
nuorelle auton omistaminen ei ole enää välttämätöntä, koska auton saa helposti
vuokrattuna tai lainaksi vanhemmilta tai sukulaisilta. Sähköauto sopii
erityisen hyvin kaupunkiliikenteeseen, jossa ajetut etäisyydet ovat lyhyitä,
mutta jossa ruuhka yhdistettynä polttomoottoriautoihin aiheuttaa tarpeetonta ja
saastuttavaa tyhjäkäyntiä. Vaikka trendi onkin laskeva, Espoossa oman auton
hankkii vielä toistaiseksi suurempi osa vastatäyttäneistä kuin Helsingissä.
Tätä selittää osin mm. pitkät etäisyydet sekä kaupungin jakautuminen viiteen
eri kaupunkikeskukseen. Tukholmassa oman auton hankkii enää vain todella pieni
prosentuaalinen määrä, alle 10 % 18-vuotiaista nuorista.Tukholma on pohjoismaiden autoruuhkaisin kaupunki, siellä
ruuhka-aika lisää matka-aikaa kolmanneksen enemmän verrattuna Helsinkiin. Joukkoliikenteen
määrä ja palvelutaso on Tukholmassa osittain parempi kuin pääkaupunkiseudulla,
kun taas Suomessa tulee äkkiä vastaan hyvinkin maaseutumaisia alueita, ja omistusautolle
löytyy enemmän tarvetta: muualla kuin suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa auto
on melkeinpä elinehto työhön ja liikkumiseen. Sekä Tukholmassa että Helsingissä
ajokortin hankkineiden nuorten osuus pienenee vuosi vuodelta, mutta hitaasti.Ruotsissa auton arvo statussymbolina on vähentynyt
dramaattisesti, eikä oman auton saaminen enää edusta aikuistumista ja
vapautumista. Kun huomioidaan vielä, että yksityisautot seisovat pysäköitynä yli
95 % ajastaan, olisi järkevää siirtyä sähköisiin yhteiskäyttöautoihin yhdistettynä
kaupunkipyöriin sekä toimivaan joukkoliikenteeseen.Luka Kaila
/ EkoRentEkoRent on vuonna 2014 perustettu ja mm. WWF:n toimesta palkittu Suomen johtava täyssähköautojen tuntivuokraus sekä yhteiskäyttöpalvelua tarjoava yritys. EkoRent on myös ainoa autovuokraamo jonka kaikkien autojen yhteenlasketut CO2 päästöt ovat pyöreä nolla. Sähköinen yhteiskäyttöauto minimoi liikkumisesta syntyviä päästöjä ja parantaa kaupunkien ilmanlaatua. Lisäksi EkoRent-vuokra- ja yhteiskäyttöautot säästävät rahaa verrattuna omaan autoon ja antavat ympäristöstään välittävälle käyttäjälle hyvän mielen.