Pärjääkö lapsiperhe ilman autoa?

Aku Varamäen blogi

Ennen esikoisemme syntymää jotkut tuttavat epäilivät, että
lapsiperhe ei pärjäisi ilman autoa. Itsekin asiaa toki pohdimme, mutta oli
vaikea hahmottaa miten elämä muuttuisi lapsen myötä. Iskisikö meihinkin lapsen
myötä pakottava tarve vierailla viikoittain Prismassa? Olisiko vauvan
kuljettaminen neuvolaan ja mummolaan huomattavasti helpompaa omalla autolla
kuin julkisilla?
Brio Go –rattaamme taitavat olla yhdet markkinoiden
suurimmista, mutta ne mahtuvat juuri ja juuri EkoRent sähköauton peräkonttiin.Nyt kohta vuoden kokemuksella voin kuitenkin todeta, että
lapsiperhekin pärjää mainiosti ilman omaa autoa. Meidän perheemme liikkuu
julkisilla, yhteiskäyttöisellä sähköautolla, pyörällä, junalla ja tarpeen
tullen taksilla, joskin vauvan kanssa näitä tilanteita tulee harvemmin eteen.
Tyttäremme onkin nuoresta iästään huolimatta jo tottunut EkoRentin asiakas,
joka haettiin jo synnäriltä sähköautolla kotiin.
En todellakaan kaipaa autoa kaupunkimatkoille, sillä
pääkaupunkiseudulla julkiset toimivat todella hyvin ja rattaiden kanssa
matkustaminen on niissä ilmaista. Matkat isovanhempien luo Jyväskylään sujuvat
junalla lapsen kanssa huomattavasti mukavammin kuin autolla, kunhan mukaan ei pakkaa
kovin paljon tavaraa. Ja nyt kun lapsi istuu jo pyörän istuimessa, pyöräily on
mukava tapa liikkua ja saada samalla hyötyliikuntaa.
Yhteiskäyttöauto on meillä käytössä lähinnä silloin, kun
minun täytyy ehtiä palaveriin toiselle puolelle kaupunkia ja lapsi saada mummun
luo hoitoon. Myös ne pelkäämäni isommat ruokaostokset ja Ikea-reissut hoituvat
sähköautolla noin kerran kuussa. Olemme tosin harkitsemassa ruokaostosten
tilaamista kotiin, jolloin säästäisimme senkin vaivan.
Mökkireissuille saamme miehen vanhemmilta autoa lainaan ja
mökkimatkat ja uimareissut ovatkin itse asiassa ainoita matkoja, joille oikeasti
kaipaisimme omaa autoa.
Yhteiskäyttöauton käyttöön vauvan kanssa liittyy toki omat
haasteensa. Auto ei odota valmiina kotipihassa, joten aikaa täytyy varata
hieman enemmän, ja turvakaukalon mukana raahaaminen on joskus ärsyttävää. Toisaalta
emme maksa mistään muusta kuin auton käytöstä ja tällainen järjestely on meille
huomattavasti edullisempi kuin oman auton omistaminen ja seisottaminen pihassa.
Täytyy sanoa, että olennaista meidän tapauksessamme
kuitenkin on muutama asia: asumme erittäin hyvien julkisten yhteyksien
varrella, joten julkisilla liikkuminen on vaivatonta. Myös EkoRentin
palvelupiste Tapiolassa on meiltä alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä.
Ja ilman laina-autoa silloin tällöin olisimme varmaankin jo joutuneet taipumaan
ja hankkimaan oman auton.
Tämä järjestely toimii kuitenkin toistaiseksi hyvin näin, ja
yhteiskäyttöautojen toivottavasti yleistyessä auton vuokraaminen on
toivottavasti tulevaisuudessa yhä helpompaa. Terveisin,AkuAku Varamäki on sosiaalisen median asiantuntija ja viestintäyrittäjä (LINKKI:www.enthusiast.fi), jonka sydäntä lähellä ovat ympäristöasiat, teknologia ja tulevaisuuden trendit. Aku asuu perheineen Tapiolassa ja kirjoittaa satunnaisesti EkoRentin sivuille lapsiperheen kokemuksista sähköautoilusta sekä liikkumisen trendeistä yleisesti.EkoRent on vuonna 2014 perustettu Suomen johtava täyssähköautojen tuntivuokrausta sekä yhteiskäyttöpalvelua tarjoava yritys. EkoRent on myös ainoa autovuokraamo jonka kaikkien autojen yhteenlasketut CO2 päästöt ovat pyöreä nolla. Sähköinen yhteiskäyttöauto minimoi liikkumisesta syntyviä päästöjä ja parantaa kaupunkien ilmanlaatua. Lisäksi EkoRent-vuokra- ja yhteiskäyttöautot säästävät rahaa verrattuna omaan autoon ja antavat ympäristöstään välittävälle käyttäjälle hyvän mielen.